Joulu lähestyy täällä Pohjolassa ja kaukaisessa Suomessa, kuten kaikkialla muuallakin maailmassa. Täällä on kylmää ja toisella pallon puoliskolla on kesä kukkeimmillaan ja kukat kukkivat. Mutta kova kaipaus on rinnassain, kun ajattelenkin, että ystävämme odottavat ja kaipaavat meitä sinne heidän luokseen. Ja ikävintä on, että me emme vielä ainakaan voi sinne lähteä, koska koiramme ovat vielä voimissaan. Mutta sinä päivänä, kun heitä ei ole, niin me suuntaamme itsemme kohti lentokenttää ja kohti Brasiliaa, jossa ystävämme meitä odottelevat. Meidän ystävyytemme on kestänyt jo yli 46 vuotta ja tulee kestämään koko elinaikamme.Mutta niin kova taakka on harteillani, kun haluaisimme lähteä, mutta emme toki halua vielä luopua koiristamme. Villakoiramme täyttivät juuri 11 vuotta, joten heillä on ollut hyvä elämä takana ja pidämme heistä huolta eteenpäinkin niin kauan kun he meitä tarvitsevat. On hyvä tunne kuitenkin, kun tietää, mitä teemme sen jälkeen, kun heitä ei enää ole, sillä sekin päivä koittaa vielä. Me lähdemme Brasiliaan ystäviemme luokse ja ystäväni katsoo meille sopivan talon sieltä alueelta, jossa hän itsekin asuu. Näin saamme olla yhdessä ja soitamme yhdessä suomalaista musiikkia, josta hän erikoisesti pitää. Ja muutamien kuukausien kuluttua, kun palaamme takaisin tänne kotimaahamme, niin pian lähdemme uudestaan tulevaan kotimaahamme Brasiliaan, jossa sitten voimme elää loppuelämämme nauttien auringon lämmöstä ja uimisesta ja kaikesta.
Siispä rauhallisin mielin vaan päivä kerrallaan eteenpäin ja kun se aika jonain päivänä koittaa, niin silloin on ilo ylimmillään.
Nyt toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti