Minä ja Josef

Minä ja Josef

lauantai 12. joulukuuta 2009

Ilonpesän kuulumisia 12.12.2009



Tänään on lauantai ja 12. päivä joulukuuta. Nyt on satanut lunta noin 10 cm ja puut ovat kauniita, kun ovat saaneet paksuhkon lumipeitteen oksilleen. Aamusta asti on hämärää, mutta kyllähän se päivä alkaa jo tammikuussa taas valostumaan.
Eilen sain uuden näppiksen ja tämä on tosi hyväksi todettu ja havaittu. Sain myös sukat Puro-langasta valmiiksi ja aloitin jo tossuja. Sitten teen ehkä taas sukkia, sellaiset jouluiset sukat, johon tilaan myös uusia lankoja. Ja olisihan se kiva tehdä tuollaiset raitalapasetkin, kun näyttävät tosi kivoilta. Sitten pitää tilata lankoja ja tehdä rakkaalleni Jussi-paita, mutta ei perinteistä, vaan hieman erilainen. Ja onhan minulla vielä tämä viimeinen eli 10. villatakkikin kesken, mutta vain toinen hiha siitä puuttuu. No, teen sen sitten, kun päivät valostuvat, koska minun on aika vaikea kutoa mustaa lankaa sähkövalolla ja pimeänä päivänä. No, onhan tässä aikaa ja päiviä ja allakasta saa lisää.
Eilen taas soittelimme pitkästä aikaa. Ensin minä soittelin näillä uusilla uruillamme ja sitten vaihdoin hanuriin ja soitimme kaikki tutut joululaulut. Meidän pitää vielä nauhoittaa ja laittaa tännekin niitä, kunhan nyt olisin niin voimissani. Mutta eiköhän tuo antibiootti ole taas auttanut hyvin ja tästä se taas alkaa. Me elämme päivä kerrallaan ja nautimme kaikesta pienistäkin asioista joka päivä. Jokaisen elämässä on niin paljon kaunista ja arvokasta. Ja meille tärkeimmät ja arvokkaimmat ovat hyvät ja luotettavat ystävät sekä Ranskassa että Brasiliassa.
Je vous remercie mes chers amis en France!
Ylhäällä olevat kuvat on napattu ikkunastamme web kamerallamme.
Mutta nyt toivotan teille kaikille oikein rauhallista ja leppoisaa joulun odotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti