Syksyn ruskaa, elämän tuskaa

Onpa kulunut pitkä aika, kun viimeksi olen tänne jotain naputellut. Mutta minulla on ollut monta hyvää syytä siihen. Olen ollut kipeänä ja flunssassa ja sitten saimme tietää, että yksi koiristamme on sairastunut diabetekseen. Se oli jälleen erittäin raskas isku meille, vaikka meillä on jo yksi koira, jolla on diabetes. Mutta silti! Eipä ole helppoa aina antaa kaksi kertaa päivässä insuliinia ensin toiselle ja sitten toiselle. Mutta nyt olemme jo viikon ajan sitä tehneet ja olemme saaneet huomata, että päivä päivältä siihenkin asiaan tottuu ja se menee sitten loppujen lopuksi jo rutiinilla. Toki isommalle koiralle on aina vaikeampaa pistää insuliinia kuin pienemmälle koiralle. Mutta elämäähän tämä vaan on ja elämään kuuluu iloa ja surua.
Nyt on alkanut jo syksy ja se näkyy jo puissa erittäin värikkäinä väriläiskinä. Siellä on vihreän seassa keltaista ja punaista. Se on merkki syksyn saapumisesta. Mutta aina syksyn jälkeen tulee sitten talvi ja pakkaset ja lunta ja liukkaat kelit. Talven jälkeen luonto alkaa heräämään jälleen eloon, kuten me pohjoismaalaisetkin täällä kylmässä pohjolassa, kun aurinko alkaa pilkistää taivaalla meillekin. Keväällä luonto puhkeaa kukoistukseensa ja sitten tulee taas kesä ja odotukset ovat jokaisella, että kesä olisi lämmin. Niin, me kaipaamme täällä kylmässä pohjolassa lämpöä ja aurinkoa ja auringostahan me saamme D-vitamiiniakin.
Niin, tuli tässä tehtyä samalla tietokoneremonttiakin. Me vaihdoimme kaksi minun tietokonettani läppärikäppäriin, jolla on erittäin hyvä kirjoittaa. Toki me jätämme vielä yhden tietokoneen elokuvan tekoa varten, sillä se on erittäin tärkeää meille molemmille. Me nauhoitamme ensin musiikkiamme ja sitten viemme sen tietokoneelle ja siellä minä editoin ja valmistelen siitä elokuvan ja sitten tietokone tekee sen elokuvan dvd:lle ja me poltamme sitä sitten monille hyville ystävillemme ja ystävämme ovat olleet hyvin tyytyväisiä. Sehän on meille hyvin tärkeää, että ystävämme tulevat iloisiksi nauhoistamme.

Nyt lopetan taas tältä päivältä ja jatkoa seuraa aina kun ehdin tähän istahtamaan.
Hyvää yötä kaikille laulun sanoin "Joutuin vain nyt Nukku-Matin luo...

kesä meni, syksy saapuu-summer has gone, autumn will come-o verão foi, outono tornar-se-á

Ensimmäinen kerta ei onnistunutkaan, joten yritän nyt toista kertaa kirjoittaa.
Tästä on pitkä aika, kun viimeksi olen tänne kirjoittanut. Taisipa olla toukokuuta
 ja kesä oli tulollaan. Nyt on kesä pian mennyt ja syksy saappuu ja koulut alkavat
jälleen. Kesä oli erittäin lämmin ja siitä tulikin mieleeni uusi kotimaamme Brasilia,
jonne pian muutamme. Ajatukseni palaavat aina yhä uudestaan ja uudestaan
Brasiliaan. Muistuu mieleeni myös aika, kun olin vasta 17 vuotias.
Miksikö muistelen itseäni 17 vuotiaana? Siksi, että silloin minulla oli eräs
hyvä ystävä Brasiliassa ja se ystävyys on kestänyt nyt jo peräti 45 vuotta.
Ja nyt alkaa ihanin aika, kun voimme mieheni kanssa muuttaa Brasiliaan
ystäväperheemme lähelle ja saamme viettää heidän kanssaan ihania päiviä
ja yhdessäolon hetkiä. Me olemme täällä jo valmistautuneet hyvin tähän
suureen ihanaan elämänmuutokseen, joka meitä odottaa aavan meren tuolle puolen.
Olemme antaneet pois paljon kirjoja, esineitä, kukkia ja kaikenlaista muuta tavaraa,
joita on kertynyt meille vuosien mittaan. Mutta kyllä niitä onkin paljon ollut ja
nyt luovumme kaikesta ja aloitamme uudessa kotimaassamme elämämme
vain muutamilla muistoillamme, jotka viemme mukanamme.
Olemme katselleet jo talojakin sieltä ja sellainenkin löytyy. Samoin olemme
suunnitelleet lähtömme erittäin hyvin. Me nimittäin ensin otamme vihkipäivän
siunauksen ja matkalle ja uuteen kotimaahan siunauksen. Sitten menemme
luultavasti Pariisin kautta, jotta ei tarvisi kovin kauan aikaa odotella vaihtokonetta.
Osan tavaroistamme laitamme toki laivalla ja sehän tulee sitten 2 kuukauden kuluttua
perille.
Mutta vielä pitäisi meidän olla täällä ainakin yksi vuosi tai jopa toinenkin, sillä tarkkaa
aikaa me emme tiedä, koska me emme ota koiriamme mukaan näin pitkälle
matkalle, koska he ovat jo 10 ja 11 vuotiaita. Mutta nyt elämme ihanaa aikaa, kun
saamme olla vielä heidän kanssaan ja he ovat kuitenkin vielä terveitä ja iloisia.
Mutta tässäpä tällä kertaa ja nyt en anna tämän kirjoitukseni enää mennä hukkaan.
Katsotaan, miten onnistuu!