Minä ja Josef

Minä ja Josef

tiistai 5. tammikuuta 2010

Ich wünsche einen schönen Dienstag!






Nyt on tiistai ja 5. päivä tammikuuta. Pakkasta on tänään -16 astetta ja jatkuu samanlaisena edelleenkin. Mutta silti menemme kohti valoa ja kevättä. Lunta on satanut aika paljon, joten sulamista ja loskaa riittää sitten taas maaliskuussa tai huhtikuussa. Mutta kesää kohti menemme.
Eilen olimme vesijuoksussa ja siellä on aina niin ihana olla. Minun hartiakivut ovat poistuneet, onneksi. Mutta olen saanut niistä kivuista jo kärsiäkin monia vuosia, joten nyt tuntuu aivan uskomattomalta, kun pääsen suoraksikin, mitä en ole pässyt moniin vuosiin. Aina on sanottu, että diabetes ja selkäydinkanavan ahtauma vie selkäni kumaraan. Mutta mites nyt on laita? Nyt pääsen kuin pääsenkin aivan suoraksi ja jopa istunkin suorassa. No, kuntoutuksen jälkeen hartiani menivät aivan jumiin, joten viimein oli siis pakko mennä hakemaan apua lääkäriltä. Nyt olen siis elämäni kunnossa! Ja muutoinkin on elämäni kunnossa.
Minun elämäni on kaunis helminauha ollut nämä viimeiset liki 10 vuotta. Helminauhassa on vaaleita , kauniita pastellisävyjä ja välissä on pieniä punaisia sydämiä. Voitte jokainen sielunne silmin nähdä minun elämäni helminauhan ja todeta, että se on todellakin kaunis. Se kimaltelee kuin timantti ja hohtaa kuin kulta ja se näyttää, että elämäni on pehmeää ja tasaista ja rauhallista ja täynnä aitoa rakkautta. Mitä muuta voisinkaan toivoa elämältäni! Kiitän sinua, rakkaani, että olet aina niin hyvä minulle! Kiitän, että olen saanut kohdata sinut silloin lokakuussa vuonna 2000! Nyt lähdemme tästä taas eteenpäin alkaen uuden elämän jossain, siellä jossain. Toivottavasti saamme olla yhdessä vielä monta kymmentä vuotta ja saamme nauttia ihanasta elämästämme ikuisesti ja toivon myös, että suunnitelmamme toteutuvat vielä piakkoin.
Mutta nyt toivotan teille, hyvät, rakkaat lukijani, oikein leppoisaa ja rauhallista tiistaipäivän jatkoa ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta ja olkaa onnellisia! Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!

2 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla että pääset suoraksi :) Sinulla on hieno taito löytää asioista aina valoisat puolet. Kiitos että ilahdutat meitä positiivisilla ajatuksillasi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos, Huopatossunen, sydäntä lämmittävästä kommentistasi!Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista