Minä ja Josef

Minä ja Josef

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kaikki oli vinksin vonksin...tai ainakin heikun keikun...

Tänään on 2. pääsiäispäivä ja 5. päivä huhtikuuta. Pääsiäinen on nyt vietetty ihanasti perheen kanssa yhdessä. Enpä ole tännekään kirjoitellut aiemmin, sillä halusin viettää pääsiäisen aivan rauhassa nauttien yhdessäolostamme.

Ennen pääsiäistä tosin vaihdoimme tyttäreni kanssa hieman huonekaluja. Annoimme hänelle hänen ihailemansa italialaisen antiikkilipaston ja hän antoi meille kauniin valkoisen kirjahyllynsä.

Ensin olikin kaikki vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun...Mutta pian saimme kirjahyllyt vaihdettua makuuhuoneeseemme ja tyttäreni vaalea kirjahylly olohuoneeseen. No, lattia oli toki aivan täynnä kirjahyllyssä olevia tavaroita, esineitä, muistoja. Niitä minä sitten laittelin paikoilleen. Ai, juu, enhän minä niitä laitellutkaan, vaan rakkaani. Minähän vain istuin tuolissa ja sanoin mitä esineitä millekin hyllylle laitetaan. Mutta yhdessä silti sen teimme.

Ja tässäpä tulos:

Näin kauniin kirjahyllyn saimme olohuoneeseemme
Ja tässä hieman kirjahyllyn esineistöä, muistoja...

Jokainen hylly on aseteltu esineiden mukaisesti



Ja tässä näkyy lasiesineitä ja lasteni kastemalja



Tässä hieman pääsiäiskoristeitakin

Nyt siirryn päivittämään seuraavaa blogiani eli päivät yhteen liittyy, joten sinne laitan lisää juuri ottamiani kuvia.

Toivotan teille kaikille oikein leppoisaa illan jatkoa ja pitäkää itsestänne huolta!

2 kommenttia:

  1. Kaunis kirjahylly,kauniille esineille!
    Vilkaise Helena blobiani siellä on jotain sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos, vesimiesneuloo, kommentistasi! Ja kiitos ja lämmin halaus sinulle ihanasta tunnustuksesta! Kiitos, kiitos!

    VastaaPoista