Minä ja Josef

Minä ja Josef

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Unelmakodin kiireet alkoivat...

Tänään on sunnuntai ja 15. päivä elokuuta. Päivä on ollut aurinkoinen ja asteita on ollut +21, joten on hieman viileämpää. Huomenna alkaa taas arkinen aherrus ja viimeisimmät koululaiset aloittavat koulunsa alkavalla viikolla. Toivon enkeleitä jokaisen sekä pienten koululaisten että isompienkin rinnalle matkatessaan koulutietä. Ja toivon myös, että autoilijat olisivat varovaisia liikenteessä, sillä siellä on nyt paljon koululaisia ja opiskelijoita ylittämässä vilkkaitakin katuja.

Tämä viikko on kiireinen Unelmakodissa ja seuraava viikko on vielä kiireisempi, mutta niistä kiireistä sitten myöhemmin.

Eilen aloitin sukkia itselleni puuvillalangasta, jotka toin Haapsalusta. Tänään sain toisen valmiiksi ja aloitin jo toista. Välillä virkkaan villatakkia ja välillä kudon sukkia. Vaihtelu virkistää, sano mummo kun kissalla pöytää pyyhki, vai miten se nyt oli!

Mutta nyt laitan tähän kuvia käsitöistäni, joita olen tehnyt:
                  Tästä siis virkkaan itselleni villatakkia...

  ...tässä on sukka, jonka sain tänään valmiiksi...ja toisesta on hieman kudottu...
 ...tällaisen kassin rakas tyttäreni ompeli ja minä sen sain...kiitos!

                  ....todellakin on hyvä kassi ja kaunis kangas...

...ja minulle niin rakas pianohanurini...no, myös näppäinhanuri on minulle rakas...

Mutta nyt toivottelen teille kaikille mukavaa sunnuntai illan jatkoa ja hyvää ja turvallista alkavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Monta kertaa olen miettinyt mitähän Helenalle kuuluu nykyään, luulin tosiaan että lopetit blogisi kokonaan. Sydän pomppasi ilosta kuperkeikan kun tulin tänne kurkistamaan ja huomasin sinun palanneen. Luin kaikki kuulumisesi ja otan syvästi osaa rakkaitten Justinan ja Unelman poismenosta. Mutta kauniit muistot, ne säilyvät ja kulkevat sydämessä mukana joka ikinen päivä. Kaikkea hyvää alkaneeseen uuteen viikkoon, paluustasi iloiten, Hilima

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos kauniista kommentistasi, Hilima ystäväni! Olet ollut ajatuksissani jokaikinen päivä.
    Niin, kyllä muistot säilyvät, mutta vieläkin ne satuttaa syvältä sydämestä, niin kovin heitä kaipaan. Mutta elämä jatkuu...ja vuodet vierii...ja taas on vuotta vanhempi. Oikein mukavaa päivän jatkoa sinulle ja kaikille rakkaillesi!

    VastaaPoista